Tunteita ja tuoksuja!

Tänään tiistaina oli sitten ensimmäinen päivä virallista opiskelua. Meidän ryhmiin jako oli selkeesti tehty jonkun muun kun taitojen perusteella, ehkä arpomalla vaan puoliksi. Meidän ryhmässä oli tosi hyviä opiskelijoita, mutta onneksi myös niitä, ketkä eivät kaikkea ymmärtäneet. Mä ymmärsin kyllä mielestäni tosi hyvin, mutta toisaalta taas monet tuntuivat lukevan tekstejä tosi sujuvasti ääneen. Se on ehkä mun heikoin kohta - oon huomannu. Ensimmäinen tunti oli siis kirjoitusta eli opeteltiin kirjoittamaan virallisia kirjeitä. Tosi hyödyllistä ja kaikki ne fraasit yms. oli ihan uusia ainakin mulle! Saatiin myös läksyksi kirjoittaa yksi sellainen kirje. Opettaja oli mukava vanha mies, jonka nimeä en nyt muista (alkoi A:lla). se kysyi noin sata kertaa tunnin aikaan kaikilta "Vse normalno?" ja kaikki vastas sille vuorotellen "Normalno!" (kysy siis onks kaikki hyvin). Ei tuo ehkä ihan kevyt aloitus ollut ja aluksi ajattelinkin, että tätäkö tää nyt tulee olemaan. Toinen tunti onneks korjas käsitykset. Ensimmäisenä meille esiteltiin hätäuloskäynnit eli ulko-ovet (joista toinen on lukossa ja teljetty kiinni) sekä kassissa ikkunan vieressä olevat köysi tikkaat, jotka kuuluu heittää ikkunasta sitten ulos ja kiivetä! Ristinmerkki vaan ja ikkunasta ulos! Mahtavaa! Toivottavasti ei jouduta kokeilemaan käytännössä.
Itse tunnilla mentiin kaikenlaisia kivoja tutustumisjuttuja ja tunnelma oli tosi rento. Kyseltiin toisista juttuja ja pelattiin sellaista tutustumisvisaa. Tuijoteltiin myös toistemme silmiin ja katseltiin, miltä mahdettiin näyttää toisen silmin pienenä ja entäs sitten vanhana. Ne oli aika loistavia juttuja! Hauskaa millaisen käsityksen toiset saa susta niin lyhessäkin ajassa. Se opettaja oli myös tosi mukava ja rento. Sillä on samanlainen tukka, kun äitillä oon nähnyt jossain kuvassa joskus aika monta vuotta sitten! :D Sellaiset kolme metriä sivuilla ja kaksi metriä ylös sojottavat tuuheat kiharat! Ei siinä, ei niissä mitään vikaa ole - Suomessa oli varmaan muotia joskus 80-luvulla.

Syötiin yliopiston ruokalassa ja se oli kyllä aika jännä paikka! Tiskillä oli kaikenlaista sörsseliä ja arvuuteltiin kilpaa, onko ne kenties makeeta vai suolaista. Arvottiin sitten jotain siitä tarjottimelle ja mun salaatti osoittautui mustekalaksi, oranssi mömmö kaaliksi ja mehu siirapin kaltaiseksi sössöksi. :D Kaikki oli tosi hyvää, paitsi salaatti, jota ei saanut pureskeltua - ja noh, mehusta ei oikein mennyt jano!

Illalla keksittiin uusi versio Aliaksesta: selitetään venäjäks, mutta sanat saa sanoa suomeksi (koska ne on kortissakin suomeksi ja venäjäks voi olla samalle synonyymeja!) Se oli aivan hirveän kivaa! Sääli vain, että Emmin Alias on matkaversio ja kaikki kortit taidettiin jo käydä läpi. Pitäis varmaan kehitellä jotain uutta vielä siitä.. :)

Keskustelutunnilla ope mainitsi myös tästä venäläisten "henkikökohtaisesta reviiristä," joka on selkeästi pienempi kun Suomessa. Oon myös huomannut, että täällä kaduilla ihmiset roikkuu toisissaan ihan hirveän avoimesti. Eilen ratikkapysäkillä, joku pariskunta nuoli ilmeisesti ihan tosissaan, koska näin niiden välille jäävän syljen joka roikku siinä ilmassa. Tosi oksettavaa! joka ilta siinä on nyt joku pariskunta tai useampi ollut toisissaan roikkumassa. Ja kukaan muu siis ei katso niitä pahasti, paitsi minä! :D Tuntuu myös, että ihmiset on räväkämpiä ja teatraalisempia (ainakin tv:ssä)

Koin tämän henkilökohtaisen reviirin pienuuden myös ratikassa aamulla. Kun se tuli meidän pysäkille neljä ihmistä tuli ulos ja ainakin seitsemän tunki vielä mun jälkeen sisään! Mä en edes ylettänyt ottamaan siitä katossa roikkuvasta tangosta kiinni (ja en ois ottanutkaan, koska ois pitäny irrottaa laukusta), joten poukkoilin siellä kaikkien välissä ja murehdin, että pääsenkö täältä koskaan pois. Joka pysäkiltä onneksi joku jäi pois ja hivuttauduin aina lähemmäs ovea. Omalla pysäkillä tosi moni jäi pois, joten pääsin kuin pääsinkin ulos ovesta! En olisi muistanu sillä hätää sitä verbiä, millä pitäis kysyä "jäätkö tällä pysäkillä?" Kuulemma ei auta, jos sanoo että "tämä on mun pysäkki," koska ketään ei se kiinnosta. Paikkoja pitää siis ns. vaihtaa, jotta ulos jäävät on oven vieressä. Huh.